Tervastulia ja taimikoita – minun metsäsuhteeni

Tervastulen savu kevättalvisessa metsässä. Kuusenoksilta tipahteleva kevätauringossa sulava lumi. Isän piipun tuoksu, nuotion savu ja istuinalustana olevien havujen tuoksu. Ei puhuta mitään, ei tarvitse. Aurinko. Hiljaisuus. Kaikki on tässä – pikkupojan taivas…

Kuva piirtyy mieleen kirkkaana vuosikymmenten jälkeen. Se on totta.

Kun piti lähteä synnyinseuduilta kauas Helsinkiin opiskelemaan, ennen lähtöä oli pakko mennä pariksi päiväksi metsään miettimään kaiken tarkoitusta, olevaa ja tulevaa. Kuljin läpi tutut polut, hain välipala- ahvenet tutusta lammesta, mietin maailmaa ja tulevaa elämää osin haikeana mutta enimmäkseen uteliaan innostuneena. Minustako metsänhoitaja?

Sittemmin maailma kuljetti enemmän kuin olisin ikinä kotoa lähtiessäni arvannut. Koillismaan kiireettömästi kasvaneet rinnekuusikot, Pohjanmaan loputtomat suot ja opiskeluaikana tutuksi tulleet Hyytiälän seudun hyväkasvuiset korpijuotit vaihtuivat Afrikan aavikoituvien harvapuustoisten savannien kautta Aasian rönsyäviin sademetsiin ja käsittämättömällä vauhdilla kasvaviin puuplantaaseihin. Olipa maanosa mikä tahansa, metsä oli metsä. Ei vain puita tai kuutiometrejä, vaan elävä ympäristö, jossa oli elämää; jossa oli henki.

Kun ahdisti, piti päästä metsään. Heti helpotti. Metsän olomuodolla ei ollut väliä. Puita, vihreää, hiukan suojaa – ja myönteistä yksinäisyyttä, tilaa ajatuksille.

Metsä kaikissa ilmenemismuodoissaan on osa luontoa ja pärjää erinomaisesti ilman ihmistä. Ihminen ei tule toimeen ilman metsää. Tiedämme uusiutuvat luonnonvarat, biotalouden ja ilmastoratkaisut, ja yritämme niitä selittää muulle maailmalle vaihtelevalla menestyksellä. Ei ole aina helppoa, ei juuri koskaan. Samalla ymmärrämme parhaamme mukaan monimuotoisuutta, ekosysteemipalveluita, kulttuurimerkityksiä ja mitä niitä onkaan hienoja asioita. Siellähän ne kaikki ovat – metsässä.

Metsästä ei koskaan voi tietää kaikkea. Jokaisella pienelläkin metsäretkellä tulee uusia kokemuksia. Linnut ovat uusissa paikoissa tai lisäävät säkeisiinsä uusia nyansseja, lahoavat puut ovat entistä lahompia ja uudet puut kasvavat hämmästyttävän nopeasti. Metsä kehittyy meiltä mitään kysymättä. Lajeja, puuainesta, metsänhenkiä, kääpiä, tarinoita, kulttuuria. Ammatti ja elämä sekoittuvat metsässä toisiaan häiritsemättä. Aikamoinen etuoikeus näinä aikoina. Olipa syy mikä hyvänsä, metsään ei kannata mennä kiireellä. Metsä on ja elää omaan tahtiinsa kaikkina vuodenaikoina. Jos on kiire, sitä ei ehkä huomaa. Eikä ymmärrä.

Pitää päästä metsään. Miettimään mennyttä, olevaa ja tulevaa. Mikään ei ole muuttunut. Poika tuijottaa metsän suojassa tuleen vailla huolia ja pelkoja – onnellisena…

Antti Otsamo
Kestävän kehityksen päällikkö, MMT
Metsähallitus Metsätalous Oy