Me olemme metsä – me emme ole metsä!

Ylioppilasteatterin näyttelijöiden laulamat lauseet Me olemme metsä – Me emme ole metsä jäivät pyörimään mieleeni näytelmän Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025 jälkikaikuna. Olemmeko me metsä? En ole varma, mutta toivon niin.

Ylioppilasteatterilaiset tarttuivat rohkeasti vaikeaan teemaan. He pohtivat näytelmän keinon yksittäisten ihmisten mahdollisuutta irtautua jatkuvan talouskasvun vaatimuksista, suojella metsiä ja hidastaa ilmastonmuutosta. Miten voimme muuttaa elämäntapaamme ja tätä yhteiskuntaa? Onko yhteiskunnan ulkopuolelle metsään muuttaminen ja omavaraistalouteen turvautuminen mahdollista tai tarpeellista? Voiko siten vaikuttaa luonnonvarojen käyttöä ohjaavaan politiikkaan?

Näytelmän ensimmäisessä osassa näyttämöllä esitettiin Suomen metsähistorian keskeiset käänteet kaski- ja tervataloudesta paperiteollisuuden nousuun asti. Pienin ottein ja vihjein osoitettiin, miten teknologian kehittyminen tehosti metsien käyttöä ja toi maahan vaurautta. Nykyisin metsien ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää käyttöä ohjaa päivitetty Kansallinen metsästrategia 2025, joka muodosti näytelmän rytmisen osan. Tuskin metsästrategian tekstin hiojat arvasivat, miten nasevalta ja samalla absurdilta strategiateksti kuulostaa puukapuloin rummutetun räpin sanoituksena. Olen viimeisen puolen vuoden aikana lukenut Kansallinen metsästrategia 2025 -tekstin useaan kertaan, mutta ensimmäistä kertaa pysähdyin tarkemmin pohtimaan tekstin sisältöä. Onko tämä viranomaisteksti todellakin metsiemme tulevaisuus?

Ympäristöahdistuksen paineen alla osa nuorista valitsee luontoa säästävän elämäntavan ja muuttaa metsään elämään omavaraistaloudessa. Näytelmän ensimmäisen osan lopussa he laulavat yleisöä katsoen Me olemme metsä. Osa näyttelijöistä seisoo yleisön keskellä laulaen Me emme ole metsä. Näihin sanoihin näytelmän ensimmäinen osa päättyy – katsojana jään luonnonvaroja kestämättömästi käyttävän kulutusyhteiskunnan piiriin pohtimaan omia valintojani ja odottamaan, miten vaihtoehtoisen elämäntavan valinneiden nuorten metsässä käy.

Väliajan jälkeen siirrymme metsään, jonne on rakennettu toinen näyttämö. Näyttelijät aloittavat omavaraistaloudessa elämisen, mutta huomaavat pian, etteivät osaa toimia metsässä. Heiltä puuttuu metsässä elämisen tieto ja taito. He eivät osaa hankkia ravintoa tai rakentaa asuntoa, jopa kirveen käyttö ja halkojen hakkaaminen pitää opetella alusta alkaen. Tiedon ja taidon siirtyminen seuraavalle sukupolvelle on katkennut! Kukaan ei ole opettanut heille, mikä metsä on ja miten siellä toimitaan.

Avuttomuus ja osaamattomuus uhkaavat ajaa yhteisön riitoihin, ja osa nuorista lähtee pois metsästä. Nuorten avuksi tulee metsässä kauan asunut Kuusi, joka opettaa nuorille niin hirsitalon rakentamisen kuin ruuan hankinnan ja säilömisen. Samalla hän kehottaa nuoria luopumaan liiallisesta ehdottomuudesta – jos mustikoiden säilömiseen tarvitaan lasipurkki, niin sen voi käydä dyykkaamassa huoltoaseman roskiksesta. Kaikkea ei tarvitse hylätä, vaikka valitsee luontoa säästävän elämäntavan.

Näytelmän lopussa kaupunkiin jääneet nuoret vierailevat metsässä. Esiin nousee joustava vaihtoehto. Metsään voi tulla osaksi vuotta ja osan vuodesta voi asua kaupungissa. Me olemme metsä –valinta ei olekaan jyrkkä ja vaihtoehdoton; Me olemme metsä –valinta on mahdollisuus, jonka voi yhdistää erilaisiin elämäntapoihin.

Näytelmässä oivallinen ratkaisu on näyttelijöiden nimeäminen puiden mukaan. Näytelmän hahmoja ovat mm. aktiivinen Koivu, tasainen Mänty, ahdistunut Haapa, optimistinen Kataja ja huolehtiva Pihlaja. Kuusi, joka muutti metsään asumaan jo vuosikymmeniä aikaisemmin, on perinteisten taitojen hallitsija ja turvan tuoja. Näyttelijöiden nimeäminen puiksi jättää katsojalle tilaa pohtia, mihin puuhun itse samaistuu. Olenko metsätalouden realiteetteja ymmärtävä Mänty, joka hoitaa äitinsä metsiä? Vai Koivun kaltainen innostaja ja uusien mahdollisuuksien näkijä? Tai Kataja, joka esittää joustavia ratkaisuja ongelmiin ja kohtaa jokaisen ystävällisen rakentavasti: Olet tervetullut mukaan, pärjäämme kyllä!

Kesäteatteriperinteitä kunnioittaen näytelmässä on aiheen vakavuudesta huolimatta vauhtia, musiikkia, naurua ja laulua. Erityisesti laulut kantavat näytelmää eteenpäin. Ne välittävät metsien käyttöön ja ympäristöahdistukseen liittyviä tunteita ja jäävät vahvasti katsojan mieleen.

Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025 -näytelmä kukoistaa nuorten näyttelijöiden raikkauden ja vahvasti elettyjen tunteiden kautta. He osoittavat, mitä on olla nuori aikuinen ja yrittää kantaa vastuuta luonnon ja metsien tulevaisuudesta; miten he omilla vaikeillakin valinnoillaan tavoittelevat kestävämpää tulevaisuutta. Samalla näytelmä haastaa jokaisen pohtimaan omia valintojaan, elämäntapaansa, suhdettaan luontoon ja erityisesti metsään. Millaisia valintoja me teemme ja miten ne vaikuttavat metsien tulevaisuuteen.

Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025, ohjaus ja käsikirjoitus Hannes Mikkelsson.

Esitykset Mustikkamaan kesäteatteri, Helsinki 17.8.2019 asti.

Tiedot: https://ylioppilasteatteri.fi/ohjelmisto/metsastrategia2025/

Kirjoittaja VTT, MMM Jaana Laine on tutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Metsämiesten Säätiön rahoittamassa Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -hankkeessa.