Oikea-aikainen hoito parantaa metsäsuhteen kasvua

Luontosuhde vaatii syntyäkseen luonnolle altistumista. Sitä minun lapsuudessani oli. Koti pikkukylän laidalla metsän keskellä, ja perheessä aktiivinen metsässä ja vesillä liikkumisen tapa. Tarinan mukaan metsään vietiin heti, kun nenä nousi mustikanvarpujen yläpuolelle, ja seisomaankin olen oppinut veneen kannella. Metsäsuhteeni kehittyi lapsuudessa luontevasti monipuoliseksi; minut tutustutettiin metsän talouskäyttöön mutta opetettiin myös pysähtymään maiseman ääreen. Esimerkin voimalla opin käyttämään metsää, mutta myös kunnioittamaan sitä.

Metsäsuhteen syveneminen vaatii altistuksen lisäksi oppimista. Kasvien tunnistamisen tai kartan ja maaston lukemisen oppiminen lisäsi lapsena luottamusta metsään ja innosti tutustumaan lisää.  Metsäalan opinnot ja myöhemmin tutkimustyö ovat avanneet metsien yhteiskunnallista merkitystä monin tavoin, ja auttaneet ymmärtämään metsien käyttöä ohjaavia tapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita.

Metsäsuhde myös kehittyy ja muuttuu elämänvaiheiden ja -tilanteiden mukana. Aikuistuessani minun on pitänyt etsiä ja löytää oma ammatillinen metsäsuhteeni ja oma tapani toteuttaa metsäasiantuntijuuttani. Sen rinnalle on lisäksi kehittynyt uudenlainen vapaa-ajan metsäsuhde.

Vuosi sitten kirjoitimme tutkimusartikkelia partiolaisten metsäsuhteista Vuosilusto 12 -julkaisuun. Luontosuhteeseen ja sen kehittymiseen liittyvään tutkimukseen perehtyminen auttoi sanoittamaan oman metsäsuhteen valtavaa kirjoa, ja suhteessa ajassa ja elämäntilanteissa tapahtuneita muutoksia. Metsähistoriassani on ollut monenlaisia vaiheita, joissa suhteeni metsään on ollut välillä tiiviimpi, välillä löyhempi.

Nykyään metsä on minulle ennen kaikkea virkistyksen, rentoutumisen ja arjesta irtautumisen ympäristö ja lähde, kuten monille tutkimuksemmekin partiolaisille. Tunnistan itseni monista esiin nousseista teemoista.  Minullekin lähimetsä tarjoaa niin harrastuspaikan ulkoliikuntaan kuin ympäristön selvitellä ajatuksia ja irrottautua arkipäivän hälystä. Partiotapahtumaan osallistuminen monesti madaltaa kynnystä lähteä metsäretkelle ja siten tukee metsäsuhteen muodostumista tai säilymistä. Metsä ja luonto itsessään ovat tärkeitä ja niiden säilymisen eteen haluaa toimia.

Aloitin partion aikanaan 6-vuotiaana ja siitä asti se on kulkenut jollain lailla mukana. Partiossa liikuttiin ja toimittiin jo varsin nuorina itselle vieraissakin metsissä kartan, kompassin ja kavereiden kanssa. Jälkeenpäin ei voi sanoa, mikä osa metsäsuhteestani on partiossa opittua, mikä perheestä periytynyttä. Molempi parempi. Tutkimuksessamme partio oli ollut tärkeä metsäsuhteen syntymiselle erityisesti, jos metsään ei muuten oikein ollut ollut yhteyttä esimerkiksi perheen kautta. Metsäsuhteen syntymisessä perhe, harrastukset ja koulu voivat kaikki olla osallisina, mutta ilman jonkinlaista tukea vain harva lapsi ja nuori pystyy kehittämään aikuisuuteen asti kantavan metsäsuhteen. Itse alan vasta tajuta, miten onnekas olen metsäsuhteeni kanssa ollut: sitä on ruokittu ja tuettu, mutta sen on annettu myös vapaasti kasvaa ja kehittyä.

 

Kuva: Noora Penttinen

 

Sari Pynnönen

Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

partiolainen 

 

Haastan kirjoittajaksi Itä-Suomen yliopistosta metsäbiotalouden ennakoinnin professori Teppo Hujalan.