kesäkuu 2017

Metsätoimijoiden metsäsuhdetyöpajassa nikkaroitiin suhteiden eteen

”Suomalaisen voi olla vaikeaa puhua suhteista, minkäänlaisista suhteista. Ajatuskin avautumisesta jännittää, nolottaa ja ahdistaa.” (Kristiina Vuopala, Metsähallitus)   Näillä sanoilla käynnistyi metsäalan toimijoille järjestetty Suhteessa metsään – metsäsuhdetyöpaja Helsingissä, UPM-Kymmene Oyj:n Bioforehousessa. Koolle oli kutsuttu nelisenkymmentä edustajaa useista metsä- ja luontoalan organisaatioista sekä muutamasta liikuntajärjestöstä ja yhdistyksestä. Työpajaa luotsasi Lusto – Suomen Metsämuseo yhteistyössä Maa- ja metsätalousministeriön, Metsähallituksen, Metsämiesten Säätiön, Metsäteollisuus ry:n ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa. Minut oli kutsuttu paikalle tuomaan keskusteluun metsäalan opiskelijan näkökulmaa…

Lue lisää

Rakkaus metsään

Haavan lehtien havina on kesän ääni, ilman sitä kesästä puuttuu jotain. Asuin lapsuuteni haapojen lähellä, usein nukuin kesällä pihalla. Olen sittemmin istuttanut mökkimme pihaan haapoja, tuulen ääni niissä vie mukanaan lapsuuden kesiin. Muistan selvästi, miten pihkan vahva tuoksu vastahakatun puupinon äärellä oli oman koulutusvalinnan ratkaisija. Jo sitä ennen metsä oli vahvasti elämässäni läsnä metsästyksen, marjastuksen, sienestyksen ja tietysti majanrakennuksen kautta. Varmasti vanhempien valinnat ja esimerkki sekä metsän läheisyys johdattivat hyvän asian äärelle. Tuon pinon puut…

Lue lisää